Tekstiilipalveluyhtiö Lindström laajentaa ja työllistää Nurmossa

LindströmLindström on avannut uuden työvaatepesulan Nurmoon. Investoinnin myötä Nurmon henkilöstömäärä on kaksinkertaistunut. ”Toimintamme Etelä-Pohjanmaalla on kasvanut tasaisesti, ja alueella on edelleen kasvupotentiaalia. Meille on tärkeää, että tuotamme palvelun lähellä asiakasta. Nurmon työvaatepesula on perustettu palvelemaan alueen nykyisiä ja tulevia asiakkaita,” sanoo Lindström-konsernin toimitusjohtaja Juha Laurio.

Lindströmin mattopesula on toiminut Nurmossa jo yli 10 vuotta. Uusi työvaatepesula laajentaa Nurmon tilat kaksinkertaiseksi, ja myös henkilöstömäärä tuplaantuu. Uuden työvaatepesulan myötä yhtiö työllistää Nurmossa 30 henkilöä. Nurmon palvelukeskus palvelee Etelä-Pohjanmaan alueella noin 1 700 yritysasiakasta.

Lindström tekee kasvua pitkäjänteisesti
Lindström-konserni investoi rohkeasti myös taloudellisesti haastavina aikoina. Konsernin vuoden 2014 investoinnit olivat euromääräisesti 43 prosenttia suuremmat edelliseen vuoteen verrattuna. Vuonna 2015 konsernin liikevaihdon ja investointien arvioidaan kasvavan edelleen. ”Pitkäjänteinen toimintamme Suomessa, niin kuin muissakin toimintamaissamme, tukee investointien tekoa myös taloudellisesti epävarmoina aikoina,” tiivistää Laurio.

Suomessa Lindström tarjoaa asiakkailleen työvaate-, matto-, ravintolatekstiili-, henkilönsuojain-, teollisuuspyyhe- ja hygieniapalveluita yli 20 toimipisteestä käsin. Lindström työllistää Suomessa noin 1 500 henkilöä. Yhtiö tarjoaa tekstiilipalveluita yrityksille jo 23 maassa ja vaatettaa päivittäin noin miljoona ihmistä maailmanlaajuisesti.