Stadium ja SOS-Lapsikylä jatkavat yhteistyötä

Lähde: Tiedote 15.5.2017

Stadium on ollut lastensuojelujärjestö SOS-Lapsikylän kumppani Suomessa vuodesta 2015 alkaen, ja nyt yhteistyö on saanut jatkoa. Stadium on tarjonnut taloudellista tukea ja parantanut siten heikossa asemassa olevien lapsien hyvinvointia ja uskoa tulevaisuuteen ympäri maan. Stadium ja SOS-Lapsikylä haluavat jatkaa hyvää yhteistyötä ja päättivät siksi jatkaa kumppanuutta kahden lisävuoden ajan.

Stadium saapui Suomen markkinoille 16 vuotta sitten. Siitä lähtien urheiluketju on pyrkinyt rohkaisemaan suomalaisia lapsia ja nuoria elämään aktiivista elämää. Yhteistyö SOS-Lapsikylän kanssa tuntui luonnolliselta lisältä yrityksen pyrkimyksille.

– Tukemalla SOS-Lapsikylää ja sen paikallista toimintaa ympäri maan Stadium edistää heikossa asemassa olevien lasten hyvinvointia. Stadium tukee taloudellisesti muun muassa uusien lapsikylien rakentamista, jotta yhä useammalla lapsella ja nuorella olisi mahdollisuus kasvaa perheessä rakastettuna ja turvassa sekä elää aktiivista elämää, sanoo Stadium Groupin Sustainability Manager Marcus Grapne.

Yhteistyösopimuksen solmimisen aikoihin Stadium aloitti myös kuuluisan oranssin vesipullonsa tuotannon ja myynnin. Ajatuksena oli, että kustakin myydystä pullosta menee 0,50 euroa suoraan SOS-Lapsikylän toimintaan. Sekä asiakkaat, Stadium että SOS-Lapsikylä ovat olleet erittäin innoissaan ideasta.

– Stadium ja SOS-Lapsikylä ovat löytäneet luontevan tavan tehdä yhteistyötä liikunnan muodossa. Osana kumppanuutta lapsikylissä asuvat lapset saavat nauttia vauhdikkaista Stadiumin järjestämistä liikunnallisista toimintapäivistä. Liikunta on hieno tapa tarjota elämyksiä, vahvistaa lasten itsetuntoa ja lujittaa porukan yhteishenkeä, sanoo SOS-Lapsikylän yritysyhteistyöpäällikkö Annemi Usva-Vänttinen.

Stadium tekee jatkuvaa työtä lasten tukemiseksi ja innostamiseksi kohti hyvää ja aktiivista elämää. Yritys toivoo, että jatkamalla yhteistyötä SOS-Lapsikylän kanssa se voi jatkossakin vaikuttaa lasten elämään pitkäkestoisesti ja positiivisesti.