Roxette tekee KappAhlille uuden version hitistään ” The Look”

Kappahl_TheLook_Still

Syksyllä KappAhlin muotikampanjoissa tullaan kuulemaan erikoisversio Roxetten maailmankuulusta hitistä ” The Look”.  Kappale, jonka Roxette on äänittänyt yksinoikeudella KappAhlille, on myös antanut nimen syksyn kampanjoille. ”The Look” käsittää kokonaisuudessaan viisi kampanjaa, jotka esitetään syksyn 2015 aikana. Ensimmäinen kampanja ”The Chic Denim Look” lanseerataan myymälöissä 24.8.

– Muoti liittyy tänä päivänä läheisesti asenteeseen musiikissa. Se antaa tilaa henkilökohtaiselle tulkinnalle, siinä on kyse juuri sinun tyylistäsi sekä persoonallisuudestasi. Muodin sanomaamme vahvistaa ainutlaatuinen yhteistyö Roxetten kanssa ja yksi aikamme tyylikkäimmistä kappaleista. Tämä on jotain, mistä olemme tavattoman iloisia, kertoo KappAhlin markkinointijohtaja Joakim Holmstrand.

Per Gessle on yksi Ruotsin menestyneimmistä popartisteista kautta aikojen. Yhdessä laulaja Marie Fredrikssonin kanssa he perustivat popduo Roxetten 80-luvun puolessa välissä. Heidän tunnetuimpia kappaleitaan on ”The Look” vuodelta 1988. Kappale oli bändin ensimmäinen Yhdysvaltain listaykkönen ja saavutti myöhemmin ykköspaikan myös kolmessakymmenessä muussa maassa.