Marimekko esittelee syksy/talvi 2015 -vaatemallistonsa Tokiossa

naama_10

Marimekko esittelee syksy/talvi 2015 -vaatemallistonsa Tokiossa. Tilaisuus järjestetään Tokion muotiviikon aikaan torstaina 19. maaliskuuta 2015. Tilaisuudessa esiteltävä mallisto on ensimmäinen, jossa on nähtävissä viitteitä suunnasta, jonka Marimekko on ottamassa yhtiön uuden luovan johtajan Anna Teurnellin johdolla.

Marimekon syksy/talvi 2015 -vaatemallisto Mielenmaisemia syntyi urbaanin arkkitehtuurin ja elämänrytmin innoittamana. Marimekon designtiimi tarkasteli sitä, miten luonnon elementtien tuominen kaupunkilaiskontekstiin inspiroi naisia löytämään hengähdyshetkiä arjen keskellä ja voimaannuttaa heitä. Mallistossa näkyvät vuosikymmenten kerrostumat niin urbaanissa arkkitehtuurissa kuin Marimekko-designissa, luoden visuaalisen jatkumon talon alkuvuosilta tähän päivään.

Osana Marimekon aseman vahvistamista yhdellä yhtiön tärkeimmistä markkina-alueista, Tokion tilaisuus tukee erityisesti yhtiön pitkän aikavälin kasvustrategiaa Aasian-Tyynenmeren alueella, jossa Marimekko-myymälöiden määrä on kaksinkertaistunut viimeisen kolmen vuoden aikana. Japanissa Marimekko-myymälöitä on jo 28.