Lindexin asiakkaat lahjoittavat miljoonasumman syöpätutkimukseen

Lähde: Lindexin tiedote 4.11.2016

Lindex on yhdessä asiakkaidensa kanssa kerännyt kaikissa myyntimaissaan yhteensä 1,2 miljoonaa euroa rintasyöpätutkimukseen lokakuun aikana. Pelkästään Suomessa kerättiin 75 000 euroa Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräykseen.

Lindex on tänä vuonna osallistunut rintasyövän vastaiseen taisteluun erilaisilla aktiviteeteillä, kuten kampanjaa varten suunnitellulla Pink Collection -mallistolla, jonka myynnistä 10 % lahjoitettiin keräykseen. Lisäksi Suomen keräyssumma koostuu myös mm. Lindexin oman Pink Bracelet -rannekorun ja Syöpäsäätiön Roosa nauhan myynnistä.

”Olen erittäin ylpeä siitä, miten me asiakkaittemme kanssa olemme osallistuneet rintasyövän vastaiseen taisteluun upealla sitoutumisella. Useat työntekijöistämme ja asiakkaistamme ovat naisia ja koska tämä on sairaus, joka ensisijaisesti koskettaa naisia, on tämä erittäin tärkeä kampanja meille,” sanoo Lindexin toimitusjohtaja Ingvar Larsson.

Taistelu rintasyöpää vastaan on tärkeä kysymys Lindexin sosiaalisessa osallistumisessa ja muotiyritys on vuodesta 2003 ollut mukana Roosa nauha -kampanjassa. Keräysaktiviteetit ovat vuosien aikana auttaneet rahoittamaan rintasyöpätutkimusta ja lisänneet tietoisuutta sairaudesta.

”Lindex on yhdessä asiakkaidensa ja työntekijöidensä kanssa kerännyt hienon lahjoitussumman suomalaisen rintasyöpätutkimuksen hyväksi. Syöpäsäätiö kiittää lämpimästi kaikkia Lindexin kampanjaan osallistuneita tuesta. Yhdessä voimme vaikuttaa siihen, että yhä useampi syöpään sairastunut selviää,” kiittää Syöpäsäätiön varainhankintapäällikkö Helena Hulkko.

Lisää tietoa siitä, miten voit tukea syöpätutkimusta jatkossakin, löydät osoitteesta http://syopasaatio.fi/