Daniel Palillo on vuoden vaatesuunnittelija

DanielPalilloSS14_4672-(kopio) DanielPalilloSS14_26719--(kopio)Daniel Palillo on muodin maailmassa omaa polkuaan kulkeva suunnittelija. Lisäksi hän on niitä harvoja suomalaisia suunnittelijoita, jotka ovat onnistuneet luomaan omanlaisensa tyylin. Tyylin, jota myös monet ovat yrittäneet imitoida.

Palillon mallistossa mustaa huumoria huutavat painokuviot ja yksityiskohdat yhdistyvät ylisuuriin, katu-uskottaviin mittasuhteisiin ja muotoihin. Palillo opiskeli vaatetussuunnittelua Taideteollisessa Korkeakoulussa Helsingissä ja opintojen aikana hän oli mukana perustamassa jo edesmennyttä Wunder-putiikkia. Mallisto sai alkunsa, kun Palillo laittoi myyntiin muutamia itse tekemiään vaatteita. Vaatteet olivat ensimmäiset tuotteet, jotka kaupasta myytiin loppuun ja pian Palillo aloitti malliston teollisen tuotannon. Tällä hetkellä Palillon mallistoa myydään kivijalkamyymälöissä ja verkkokaupoissa ympäri maailman. Mallistolla on hyvin vahva jalansija varsinkin Aasian markkinoilla. Siellä isokuvioisia, ympäristöstä aiheita ammentavia vaatteita käyttävät trendsetterit luovat omaa alakulttuuria. Myös tunnetut supertähdet kuten Lady Gaga ovat löytäneet Daniel Palillo -merkin.
www.danielpalillo.net

Palkinto on arvostettu tunnustus, jolla muotoilualan järjestöt Ornamo ja Grafia tekevät näkyväksi nykymuotoilijoita toimivan ja kauniin arjen takana. Samalla nostetaan esiin muotoilun arvoa kilpailutekijänä ja merkitystä yhteiskunnassa.

Muotoilijat ’14 -palkinnon ovat saaneet vuoden teollinen muotoilija Kirsi Svärd, vuoden tekstiilitaiteilija Maarit Salolainen, vuoden puutaiteilija Ilona Rista, vuoden vaatesuunnittelija Daniel Palillo, vuoden kalustesuunnittelija Mikko Laakkonen ja vuoden graafikko Anna Ahonen ja Katariina Lamberg.

 

 

Teksti: Ornamo ja Acolyth
Henkilökuva: Niklas Kullström
Tuotekuvat: Paavo Lehtonen